Lumiukko toivottaa hyvää joulua joulupakettien ja joulukuusen vierellä

Joulunaika on hyvä muistaa!

Joulunaika on useimpien suomalaisten yritysten näkökulmasta kaikkein tärkein ajankohta kaupankäyntiin. Joulukuussa suomalaiset kuluttavat nimittäin enemmän kuin missään muussa kuukaudessa. Kaupan liiton selvityksen mukaan vuonna 2017 koko vähittäiskaupan arvonlisäverollinen myynti oli joulukuussa noin 1780 euroa kotitaloutta kohden. Joulusesongin aikaansaama lisämyynti kotitaloutta kohden kohosi jopa miltei 330 euroon. Merkityksellisintä myynti onkin tavallisesti ollut erikoiskaupan aloilla, ja ostetuimpia tuotteita ovat olleet korut, kirjat, tekniset laitteet, lelut, pelit ja lahjatavarat. Esimerkiksi korujen ja kirjojen myynti nousee joulukuussa 120 prosenttia verrattuna muihin kuukausiin.

Internetistä tilaaminen on nyt suositumpaa kuin koskaan aiemmin, ja Suomeenkin rantautunut Black Friday aloittaa joulunajan kaupankäynnin jo marraskuussa. Kiitospäivän jälkeinen perjantai eli Black Friday ja sitä seuraava maanantai, Cyber Monday, ovat USA:n vuoden suurimpia kulutusajankohtia. Suomessakin nämä päivät ovat kasvaneet merkittäviksi shoppailupäiviksi, ja tähän mahdollisuuteen ovat tarttuneet yhä useammat suomalaiset yritykset alennusmyynneillään. Viime vuosien aikana myös verkosta ostaminen on kasvanut ja jatkaa edelleen kasvuaan, minkä vuoksi alennuskampanjoiden keskittäminen näihin päiviin on usein kannattavaa myös verkkokaupoille. Verkosta ostamisella kun välttää väentungoksessa rynnimisen, vaihtoehtoja on helpompaa vertailla ja stressitasot säilyvät matalammalla.

Joulunaika on erinomainen tilaisuus panostaa markkinointiin, vaikkei yritys myisikään sitä uusinta ja halutuinta tekniikkaa tai muita suosittuja lahjaideoita. Jouluna on nimittäin hyvä muistaa entisiä asiakkaita sekä tarjota jotain hyvää kiitokseksi yhteistyöstä. Tyytyväiset asiakkaat ovat kuitenkin se paras mainos ja asiakkuuksien ylläpitäminen on pitemmällä tähtäimellä aina kannattavaa. Voisiko yrityksesi ilahduttaa kenties joulutervehdyksellä, eettisellä teolla tai lahjoituksella, kanta-asiakasalennuksella tai vaikkapa lähettämällä jonkin pienen lahjan asiakkaille?

Ilmaisia joulukortteja

Halusimme tehdä jonkinlaisen lahjan jouluksi ja päädyimme lopulta joulukortteihin. Joulukortit ovat perinteinen, helppo ja edullinen tapa muistaa ystävää. Kortin voi lähettää kätevästi myös sähköpostitse, jolloin kustannukset häviävät ja luontoa säästyy. Postin tänä vuonna teettämän tutkimuksen mukaan 66 % suomalaisista aikoo lähettää tänä jouluna joulukortteja ystävilleen ja vain 17 % tutkimukseen vastanneista ei aio lähettää minkäänlaisia tervehdyksiä. Vaikka joulukortit ovat vanha tapa, on niiden suosio edelleen voimakasta digitalisaatiosta huolimatta. Arvostetuimpina kortteina vastaajien kesken pidettiin lähettäjän itse askartelemia joulukortteja. Tämän jälkeen merkityksellisimpinä tulivat omasta valokuvasta teetetyt kortit. Sähköpostiviestejä, tekstiviestejä ja some-tervehdyksiä suosi vain 6 prosenttia vastanneista. Ihmiset arvostavat siis uniikkeja kortteja, joiden eteen on nähty hieman vaivaa. Tämän voi tietysti hyvin ymmärtää, kun kauppojen korttivalikoima tuntuu olevan samanlaista joka paikassa, jolloin todennäköisesti vastaavan kortin on nähnyt tai saanut jo aiemmin.

Teimme joulukortteja kymmenen kappaletta ja tarkoituksena oli tehdä niistä toisistaan tyylillisesti eroavia. Voit ladata kortteja omaan käyttöön ja lähettää niitä sähköpostitse tai valokuviksi tulostettuina. Jos haluat jakaa kuvia sosiaalisessa mediassa, niin laita mukaan linkki tähän osoitteeseen. Kuvien kaupallinen käyttö on kuitenkin kielletty. Jos haluat käyttää kuvia kaupallisesti, ota yhteyttä meihin, niin sovitaan asiasta ja tarvittaessa voimme rakentaa kortteja lisää. Kuvien tekijänoikeudet säilyvät edelleen Valkohattu Oy:llä.

3D-Joulukortissa porot vievät joulupukkia reellä Joulukortissa muovinen joulupukki kantaa lahjakassia Vesivärikortissa kuusenkoristeita Joulukortissa sarjakuvamainen joulupukki ojentaa lahjan Maalausmaisessa joulukortissa kuusenkoristeita Piirrosmaisessa joulukortissa lumiukko lumisateessa Joulukortti, jossa tontut hymyilevät kuusen alla Joulukortissa idäntietäjät saapuu tallille, jossa Jeesus on syntynyt Enkeli ilmestyy paimenille kedolla Enkeli toivottaa rauhallista joulua

Ylläolevasta kuvalistasta voit selailla joulukortteja ja halutessasi ladata kaikki kerralla painamalla alla olevaa lahjaa. Kuvat ovat korkearesoluutioisia (JPEG/PNG, sRGB, 31 Mt) paketoituna ZIP-lahjapakettiin.

Avaa lahjapaketti
Lataa joulukortit


20.12.2018 | Vesa Viljanen

Yhteydenottopyyntö

Olen robotti Olen ihminen
Kaikki kentät sekä tietosuojaehtojen hyväksyminen ovat pakollisia täyttää. Lisätietoja löydät tietosuojaehdoistamme linkki avautuu uuteen ikkunaan. Muista valita ihminen ylläolevasta spämmitestistä!